Olen viettänyt viimeiset kolme viikkoa Down Underissa, eli Australiassa. Golfin lomassa on ollut aikaa tarkkailla paikallista menoa ja meininkiä.

Viimeisellä aussiviikolla osallistuin Australian kiertueen ja Naisten Euroopan kiertueen yhteiskilpailuun, VicOpeniin. Kisassa oli mukana paljon LPGA pelaajia, jotka valmistautuivat tämän viikon Australian avoimiin. Jännittävän uusinnan jälkeen voiton Sandra Gallista vei Mel Reid.

Viikosta teki spesiaalin se, että kisajärjestäjät olivat järjestäneet perhemajoituksia pelaajille. Moni pelaaja valitsi tämän vaihtoehdon, jopa ne, joilla on niin sanotusti “sponssit kunnossa”.

Totta kai perhe kyseli ihmeissään Suomesta ja kerroin ylpeänä, kuinka koulumme on ilmainen ja yksi maailman parhaista (sen he tiesivätkin), kuinka kesällä voimme pelata golfia keskiyöllä, talvella hiihdämme ja luistelemme.

Kovasti ihmetystä herätti se, että syömme aamupalaksi “lounaskamaa” eli leipää, jonka päällä on leikkeitä, juustoa ja vihanneksia. Aussit rakastavat Weetabixejään ja Vegemiteä (hyi!). Normaalin mustan kahvin tilaaminen on haastavaa, jos ei tiedä, että se kulkee termillä “long black”.

Telkkarista näkyy krikettiä ja Australialaista jalkapalloa, joka on ilmeisesti jonkinlainen välimuoto jenkkifudiksesta ja eurooppalaisesta jalkapallosta, eli soccerista. Liigassa liikkuu paljon rahaa, ja jokainen kannattaa lähes fanaattisesti omaa suosikkijoukkuettaan.

Minä puolestaan hämmästelin joka aamu, kun perheen kaksi teini-ikäistä tytärtä puki koulupuvut päälle. Näytti kuin he olisivat menossa naamiaisiin katolisiksi koulutytöiksi pukeutuneena. Iltapäivällä oli netball-harjoitukset tai lähdettiin biitsille surffilauta kainalossa.

Yleensä kisareissut menevät vain hotellihuoneen seiniä ja golfkenttää tuijotellessa, mutta tällä reissulla oli päästävä näkemään kenguru kilpailun päätyttyä. Samalla tuli moikattua vompattia ja heitettyä yläfemmat koalalle.

Joillakin golfkentillä kenguruita pomppii villinä jopa ongelmaksi asti ja niitä joudutaan ampumaan. Niiden liha on kuulemma maukasta ja vähärasvaista. Keimolassa olen nähnyt pari kaurista ja rusakkoa. Tämä voisi tuntua eksoottiselta australialaiselle.

Ei voi kuin olla kiitollinen perheille, jotka avaavat ovensa koteihinsa ja pitävät pelaajia kuin perheenjäseninä. Vaikka pelit eivät menneet toivotulla tavalla, siitä ei tarvitse syyttää kuin itseään. Onneksi perhe oli ymmärtäväinen, eikä missatun cutin jälkeen tarvinnut vetää tekohymyä kasvoille.

Viimeiset päivät perhemajoituksessa muuttuivatkin treenileiriksi, kun hyvistä olosuhteista oli otettava kaikki irti. Tämä tarkoitti täysiä treenipäiviä. Jatkoon pääsystä tippuminen suututti, mutta hymy palasi taas kasvoille seuraavana, kun pääsi hommiin.

Vanhemmat, jotka olivat intohimoisia golfin seuraajia, arvostivat kun pääsivät tarkkailemaan läheltä, mitä on olla kiertävä golfammattilainen. Tähän kuuluu luonnollisesti pitkät päivät kentällä, fysiikkaharjoittelu, kehonhuolto, väyläoppaan läpikäyminen iltaisin, terveellinen ruokavalio, puhelut kotiin tukijoukoille ja aikaiset nukkumaanmenot. Heidän yllätyksekseen aikaa ja energiaa ei muuhun jää. Minä taas pääsin tarkkailemaan, miten elämä pyörii maapallon toisella puolella ja vieläpä pää alaspäin.

Julkaistu golfpiste.com sivustolla.