"Millä fiiliksillä karsintoihin?" Kysyi eräs toimittaja. "Hyvillä! Ihana päästä pelaamaan kisaa pitkästä aikaa! Yks kisahan se on muiden joukossa" iloitsin. "Niin no onhan siinä ihan erilailla paineita" osasi toimittaja kertoa. Kiitos infosta.

Tällaisen maineenhan ne karsinnat ovat tainneet golfyhteisössä saada. Jotta pelaaja saa oikeuden osallistua kilpailuihin haluamallaan kiertueella, on hänen ansaittava tämä pelioikeus karsintakilpailun kautta. Pelottava ja monivaiheinen koettelemus, jonne huippukunto on ajoitettava ja josta Nälkäpeli -trilogian tapaan vain vahvimmat selviävät hengissä. Pitkin karsintoja kokelas toisensa perään kaatuu.

Mikä tämän ahdistavan ja negatiivisen sävyn tuo karsintoihin? Karsinnat ovat pakokeino monille haastajakiertueilla tahkonneille, jotka joutuvat kamppailemaan toimeentulonsa kanssa pienillä voittorahoilla ja olemattomilla sponsorituloilla. Onhan pääkiertue aina pääkiertue. Mielummin sitä pelaa Liigassa kuin Mestiksessä, jonka ilmapiiristä huokuu se, että kaikki haluavat hittoon sieltä.

Näitä kuuluisia ja median huulilla olevia "paineita" tuo varmasti se, että muihin kisoihin verrattuna karsinnat maksavat yli kymmenen kertaa enemmän ja ne ovat vain kerran vuodessa. Naisten Euroopan kiertueen eli LETin karsintakilpailuun osallistumismaksu on 1225 euroa, kun Jenkkien LPGA karsintoihin vastaava on 5500 dollaria. Kisamaksun päälle voi vielä heittää tonnin tai kaksi muihin matkakuluihin. Itse kävin syksyn töissä, jotta sain tarvittavat ruokarahat kasaan reissuun.

Paineita ei pitäisi sen luoda, että karsinnat ovat vain kerran vuodessa, sillä niinhän jokainen kisa on. Harvemmin U.S. Masters on pelattu kaksi kertaa vuodessa. Entä golffin MM-kilpailut? Ne ovat vain kerran kahdessa vuodessa kun taas olympialaiset--wait for it--vain kerran NELJÄSSÄ vuodessa! Nythän ovat paineiden määrät jo niin suuret, että tärykalvojen voi olettaa puhkeavan.

Mitä jos karsintakilpailu olisikin vain osa matkaa, ei päämäärä. Kun kokeneelta jenkkikoutsiltani kysyttiin, miten läpäistä karsinnat, hän sanoi kaksi asiaa. "Work your ass off from hundred yards and in" eli lähipeli ja wedget kuntoon, ja toiseksi hän painotti sitä, että ne on nähtävä vain vaiheena, joka läpäistään. Toisinsanoen, karsinnat eivät sinänsä ole päätavoite, vaan tavoitteet ovat joissain paljon korkeammalla, kuten major voitossa tai olympiamitalissa. Minulle ainut, mikä merkkaa on urheilijana kehittyminen. Unelmoin suuresti, sillä unelmat ovat ikäänkuin suunnanantaja jokapäiväiselle kehittymiselle. Karsinnat ovat vain osa tätä unelmien viitoittamaa tietä.

...Tähän asti lukemasi kirjoitin kolme viikkona sitten lentokoneessa istuessani matkalla naisten euroopan tourin karsintojen ensimmäiseen vaiheeseen. Teksti jäi kuitenkin kesken, enkä tohtinut julkaista blogia ennen kisoja, sillä halusin sulkea kaiken ulkopuolisen pois ja keskittyä olennaiseen. Samoin toimin sosiaalisen median kanssa. Kisa-aamuna ei ole enää tärkeintä mistä twitterissä kohistaan, eikä hotellin pätkissä toimiva langaton verkko saa aiheuttaa hermoromahdusta kun Facebook newsfeed ei tahdo päivittyä.

Nyt kun parin kuukauden karsintarumba on saatu päätökseen on aika rikkoa radiohiljaisuus. Muutama somepäivitys on vähintä mitä voin antaa ihmisille, jotka jaksavat kannustaa ja seurata--meni pelit miten meni.

Joillekkin se on yllättävän vaikea takoa päähän, että tätä lajia ei pelata rahan, vallan ja loiston takia. Mitä enemmän pelivuosia on kertynyt alle, sitä vähemmän pelin ulkopuoliset seikat ovat itselleen merkinneet. Se, onko oma pärstä golflehden kannessa ja pylly jumppakuvissa, pääseekö urheilugaalaan kimmeltävä mekko yllä pokkaamaan palkintoja tai ajaako hienoa sponssiautoa ei ole enää tärkeintä. Ulkoota tulevat paineet ja muu hölynpöly on kokoajan helpompi sulkea pois kun oivaltaa miksi pelaa ja kenelle pelaa. Toivottavasti kaikille on selvää mikä on vastaus jälkimmäiseen. Itselleen. Toki tässä on julkinen ammatti kyseessä ja medianäkyvyys on elintärkeää toureille, sillä niin palkintorahat kuin pelaajien henkilökohtaiset tuet tulevat yhteistyökumppaneilta. Nautin sponsoritapahtumista ja tykkään pälättää toimittajille mietteitäni ja myönnän olevani pieni linssilude, mutta se ei ole syy miksi pelaan.

Rankka ja sairasteluiden täyttämä kolmeviikkonen Marokossa vahvisti taas tätä. Halu kehittyä ja kyky unelmoida ajavat minua eteenpäin. Vaikka lopun pelisuorituksiin olen pettynyt, voin kuitenkin seistä edelleen karsintamietteideni takana, jotka olin näköjään saanut sanoiksi jo kolme viikkoa sitten. Se, miksi korttiin merkattiin muutama lyönti liikaa on jotain, mihin etsin vastaukset kauan odotetun joulutauon jälkeen.

Karsinnat menivät keskivertoisesti, joka takasi osittaisen kortin LETille. Mestis on siis edelleen hyvä työpaikka minulle, mutta nyt on ensi kaudeksi myös soppari Liigaan, jossa saan peliaikaa muutaman vieraspelin verran. Kun peliesitykset ovat hyviä on mahdollisuus lunastaa lisää peliaikaa isojen tyttöjen sarjassa. Ensi kaudella on siis kaikki ovet avoinna ja vaikken selvittänyt Nälkäpeliä voittajana, olen silti vielä onnekkaasti elossa ja kykenevä jatkamaan itseni kehittämistä.

Ihanaa alkavaa vuotta kaikille <3

Sanna :)

Ps. Hyvä suominaiset, jotka olette ansainneet täyden kortin tourille ensi kaudeksi!! Lyödään läpi ja ansaitaan se media meidän puolelle niin on jatkossakin työpaikkoja tarjolla tuleville suomalaisille supertähdille. Ilonen tekee jo hyvää duunia miesten puolella golffin nostattamisessa tämän jääkiekkokansan huulille ja tien raivaajana tuleville sukupolville. Kiitos siitä! #vuodenurheilija