Kenen esikuva sinä olet?

/
0 Comments
TempText
Yksi yliopistoni jenkkifudisjoukkueen pelaaja poustasi tämän kuvan facebook sivullaan ”Ajattelin lopettamista, mutta sitten huomasin kuka tarkkaili minua”. Kuvan alle hän kirjoitti, että jokainen meistä on esimerkki jollekulle. Jos et kykene tekemään jotain itsesi eteen, tee se heille.
Rupesin miettimään omia esikuviani ja ”neuvonantajiani”, joilla on ollut eniten vaikutusta siihen, miten olen päätynyt tähän ja kuinka asenteeni ja tulevaisuuden tavoitteeni ovat muokkautuneet. Entä voinko minä mahdollisesti olla esikuva tietämättäni jollekkin nyt tai tulevaisuudessa? Meidän jokaisen teoilla ja sanoilla on suurempi vaikutus muihin kuin uskotkaan.
Jokainen valmentajani on jättänyt jälkensä minuun. Valmentajat eivät ole pelkästään opettanut minulle golftekniikkaa, mutta myös muita taitoja, joita golfissa ja myös elämässä tarvitaan. Tunteiden hallinta, terveelliset elämäntavat, toisen ihmisen kunnioittaminen ja järjestelmällisyys muunmuassa. Samoin kuin opettaja tai pomo, valmentaja on henkilö, jota katsot ylös. Hän kertoo mitä pitää tehdä ja sinä tottelet (useimmiten, joskus on niitä ärrimyrripäiviä). Olen valmentanut junioreita muutaman kerran ja se on mahtava tunne, kun kerrot heille jotain ja nämä draiverin mittaiset junnut tuijottavat sinua ylös nappisilmillään. Tilanne, jossa en ole tottunut olemaan. Koko elämäni olen oppinut muilta ja kuunnellut, mitä minun on tehtävä. Yhtäkkiä olin se, joka kertoi mitä tehdään. Nyt minua tarkkailtiin. Rooli, jossa haluan ehdottomasti olla jonain päivänä, mutta ennen kun olen valmis siihen, tarvitsee minun itse oppia paljon lisää.
Toki omat vanhemmat ovat suurin syy siihen mitä olet. Omia vanhempiani saan muunmuassa kiittää rennosta suhtautumisesta elämään, jossa hauskanpitoa ei saa unohtaa, rakkaudesta urheiluun, itsenäisyydestä ja omien valintojeni tekemisestä ja tinkimättömästä työmoraalista sen eteen, mitä haluan.
Aina hämmästellään kun lapset ovat tulleet vanhenpiinsa ja kun joku on niin isänsä tyttö jne. No tämähän on selvää, meillä on sama perimä! Jokainen yhden lukion peruspsykologian kurssin lukenut kuitenkin tietää, että geenit eivät ole (koko)selitys. Me mallinnamme henkilöitä ympärillämme tiedostamattamme ja lapsuus (siis aika, jonka vietät kaikkein tiiviimmin vanhempiesi kanssa) on herkintä aikaa tälle mallintamiselle.
Miksi äidinkieli on nimeltään äidin kieli? Koska perit syntyessäsi saman muotoisen kielen kuin äidilläsi, ja tämä muoto on ainut, joka sopii kielelle, jota puhutte? Aivan kuin opimme kielen automaattisesti mallintamalla, opimme myös asenteemme ja tapamme. Tämä ei toki tarkoita, etteikö kotoa tulleita elämänmalleja voisi muuttaa tai oppia muualta lisää. Voimmehan oppia uusia kieliäkin. Jokainen kuitenkin tietää, että uuden kielen oppiminen ei ole helppoa ja mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeampaa se on. Tiedämme myös, että uusi kieli on helpoin oppia jos muutat maahan, jossa tätä kieltä puhutaan. Miksi? Mallinnat ympärillä puhuvia ihmisisä ja opit heiltä. Jos haluat olla maailman paras golffari ja tiedät, että tällä hetkellä on urheilijoita, jotka ovat parempia kuin sinä, opi heiltä! Tarkkaile mitä he tekevät. Avaa golf-kanava, katso olympialaisia telkkarista, kuuntele voittajan haastattelu, pelaa kierros golfseurasi mestaruuskisojen voittajan kanssa, soita isoäidillesi ja kysy mikä on paras elämänneuvo, jonka hän voi antaa. Katso, tarkkaile ja kysele, mutta muista, myös sinua tarkkaillaan!
Olet varmasti jonkun esikuva jossain! Ehkä joku ihailee tyyliäsi kuinka pukeudut, kuinka ilmestyt tapaamisiin aina ajallaan, kuinka hyvin hallitset small talkin lähikaupan myyjän kanssa, kuinka saat itsesi sohvalta ylös ja salille rankan työpäivän jälkeen, kuinka pystyt keskittymään täydellisesti tekemääsi asiaan, kuinka pystyt laukaisemaan jännitystä huumorilla tai vaikka kuinka jaksat lukea Sannan loputtoman pitkän ja tylsän blogin loppuun asti.
Eräs kinesiologian professori kehotti meitä miettimään henkilöä, jolla on ollut suuri vaikutus sinuun. Joku, jolta olet oppinut paljon tai joku, joka on ollut tukenasi. Joku, joka on ollut suuri esikuva sinulle, ja vaikuttanut valintoihin, joita olet tehnyt. Tämä voi olla joku monen vuoden takaa. Kirjoita tälle henkilölle sähköposti tai soita hänellä ja kiitä häntä. Luulet, että hän tietää kuinka paljon hän on vaikuttanut sinuun, mutta tuskin tietää. Mitä jos sinä saisit puhelinsoiton juuri nyt ja joku kiittäisi sinua siitä, kuinka mahtava olet ollut? Ei se ainakaan pilaisi päivääsi vai mitä?
Esikuva on joku, joka näyttää sinulle esimerkkiä. Joku, joka näyttää omilla saavutuksillaan, että se on mahdollista. Kun minulta kysytään, kuka on suurin esikuvani, en ikinä ole osannut vastata. Tätä tekstiä kirjoittaessani kuitenkin mietin ja tähän loppuun voin nimetä muutaman:
- Minea Blomqvist, koska hän on avannut meille muille suomalaisille naisgolffareille tien LPGA:lla. Helpompaa lähteä tavoittelemaan paikkaa tourille, jossa tiedän, että yksi meistä on jo käynyt (ja tulee vielä käymään:).
- Matti Nykänen, koska häntä ei kiinnosta pätkääkään, mitä muut hänestä ajattelevat.
- Tiger Woods, koska hän nyt vain sattuu olemaan legenda, ja hänen keskittymiskykyään voisi seurata tunti tolkulla.
- Suzann Pettersen, koska tällä naisella on munaa! Aivan mahtava voitontahto ja määrätietoisuus. Yksi niistä pelaajista tourilla, joka näyttää urheilijalta.
- Noora Tamminen, koska tämä minulle läheinen kaveri, jonka kanssa olemme kasvaneet golffareina samaa tahtia, pakkasi bäginsä, lensi Marokkoon Ladies European Tourin karsintoihin, oli päättänyt, että menee ensimäisellä yrittämällä läpi ja hänhän meni. Nooraa ei kiinnostanut, että hän oli karsinnoissa vanhempien ja kokeneempien mammojen kanssa, jotka ovat vääntäneet tourilla ja karsinnoissa jo monta vuotta. Häntä ei kiinnostanut fakta, että moni ensikertalainen ei saa mitään korttia. Ei ne puheet, vaan teot. Kiitti Norde, et tiiä kuin paljon helpompi meidän muiden junnujen on nyt tehdä sama :)
Jos sinua ei nimetty, älä huoli, pääsi varmaan vain unohtumaan. hihi :D
-Sanna :)


You may also like

Ei kommentteja :

Sisällön tarjoaa Blogger.